Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat Visa större

Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat

Ny produkt

Irene Roivainen & Satu Ranta-Tyrkkö (toim.)

Mer detaljer

Lägg till i önskelistan

    Hyvinvointipolitiikassa on kasvanut kiinnostus yhteisöllisiin ratkaisuihin ja verkostoihin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Parhaimmillaan yhteisöt tuottavat hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa. Toisaalta tiivis yhteisö voi myös rajata ulkopuolelleen ja edesauttaa sosiaalista syrjäytymistä. Sosiaalityön keskeisenä tehtävänä on vaikuttaa kansalaisten elinolosuhteisiin paikallisella tasolla, tukea heidän osallisuuttaan erilaisissa arjen verkostoissa ja vahvistaa heidän kokemustaan täysivaltaisesta kansalaisuudesta. Yksilöiden, perheiden ja ryhmien hyvinvointia sekä selviytymistä edistettäessä käytetään hyväksi yhteisöjen suomia mahdollisuuksia.

    Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat -teoksessa tarkastellaan yhteisösosiaalityön taustoja, nykyjäsennyksiä ja toimintakenttiä. Yhteisösosiaalityö paikannetaan tässä teoksessa toiminnallisesti erilaisille rajapinnoille kasvatuksesta hoivaan ja taiteeseen, ekologiaa unohtamatta. Suomalaisen yhteisösosiaalityön ympärille on muodostunut akateeminen tutkijayhteisö, jonka työn tuotoksista tämän kirjan lukijat pääsevät osallisiksi.  Teoksessa on useita kirjoittajia, joiden tekstit perustuvat heidän omiin tutkimusalueisiinsa.

     Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat soveltuu sosiaalityön, sosiaalitieteiden ja sosiaalialan oppikirjaksi eri koulutustasoilla. Se on myös erinomainen perusteos yhteisöjen merkityksestä kaikille hyvinvointialoilla toimiville ja sitä tutkiville.

     

    ISBN 9789949532667
    ISBN 978-9949-532-66-7
    Koko ja laajuus: 170x240 mm, (nid.), 200 s.
    Julkaisuajankohta: 1/2016

     

    Kirjan pääluvut:

    Yhteisöt ja sosiaalityö: johdantoa aiheeseen (Irene Roivainen & Satu Ranta-Tyrkkö)

    Yhteisöt ja yhteisötyön aatehistoriallista taustaa (Piia Puurunen, Sanna Ryynänen, Satu Ranta-Tyrkkö & Irene Roivainen)

    Nykyjäsennyksiä yhteisöistä (Irene Roivainen, Riikka Korkiamäki, Juho Rantala, Kati Närhi & Aila-Leena Matthies)

    Alueelliset yhteisöt sosiaalityön kenttinä ja työmuotoina (Irene Roivainen)

    Yhteisöt kasvatuksen, taiteen ja hoivan voimavarana (Sanna Ryynänen, Satu Ranta-Tyrkkö, Arttu Haapalainen & Heli Valokivi)

    Kohti demokraattisempaa ja kestävämpää maailmaa (Irene Roivainen & Satu Ranta-Tyrkkö)

Omdömen

Det finns inga kundrecensioner just nu.

Skriv din recension

Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat

Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat

Irene Roivainen & Satu Ranta-Tyrkkö (toim.)

30 andra produkter i samma kategori: