Inga produkter
Priser inkl. moms
Wonderful World
Ny produkt
Alexander Walther
Alexander Walther
Japani – Nihon kuuluu tällä hetkellä maailman vaikutusvaltaisimpien valtioiden joukkoon, minkä aseman se on saanut lähinnä vahvan taloutensa ansiosta. Meiji-restauraation myötä 1800-luvun lopussa modernisoitunut ja teollistunut Japani kasvatti talouttaan räjähdysmäisesti toisen maailmansodan jälkeen. Tämän taustalta löytyy monia tekijöitä, kuten korkea koulutus, vankka työmoraali ja moni-ilmeinen kulttuuri.
Saarivaltiona Japani on maantieteellisesti ollut eristyksissä ja myös hakeutunut erilleen ulkopuolisten vaikutusvallasta, mikä on mahdollistanut kehittymisen kulttuuriltaan omaperäiseksi ja ehkäpä myös omavaraiseksikin. Aikojen myötä japanilaisista on kehittynyt kansakunta, joka pystyy lähestymään avoimin mielin muita kulttuureita, mistä syystä he ovat myös osanneet hyödyntää osaamistaan maailmanlaajuisesti.
Tässä kirjassa perehdytään Japanin historiaan, hallintoon, kulttuuriin, koulutukseen, talouteen, urheiluun, taiteisiin ja kieleen – unohtamatta suosittuja japanilaisia herkkuja ja muita elämän kuriositeetteja – eli luodaan avartava katsaus elämään Japanissa.
Kamurai, Toyota, sushi , Asimo-robotti, luotijunat, origami, Sony, anime, Tokio, sumopaini, karate, sintolaisuus... ehkä haluat lukea lisää tästä ”nousevan auringon maasta”... KONNICHIWA!
Jokainen maasarjan teos sisältää lapsille kerrottuna maan historiaa, luontoa, urheilua ja kulttuuria, unohtamatta teollisuutta tai viihdeteollisuutta. Kirjat sopivat 5-14-vuotiaille sekä kouluissa, päiväkodeissa että kodeissa käytettäväksi. Erityisen hyvin kirjat sopivat kansainvälisyyskasvatuksen oheislukemistoksi.
Aikuisille kirjat tarjoavat tiivistetyn tietopaketin maasta esimerkiksi matkasuunnittelun avuksi.
ISBN 978-951-579-184-9
Koko ja laajuus: B5, (sid.), 32 s.
Hinta/EUR: 26,00 (sis. ALV:n)
Julkaisuajankohta: 2009
Det finns inga kundrecensioner just nu.