Kaverini Hande View larger

Kaverini Hande

2. painos

New product

Erkki Strang

More details

27.25 EUR tax incl.

     “Sä katselit rahastajaa ja touhusit että “kato mä oon Batman” ja hyppäsit komealla loikalla bussin takaovesta ulos käyttämättä bussin rappusia ja astinlautaa. Pahaksi onneksi juuri bussin oven kohdalla oli pysäkkitolppa johon sä suoraan hyppäsit, löit pääsi ja levisit kuin Elanto siihen katuun.”

    Romaanissa kerrotaan kahden ystävyksen ja ja heidän kavereidensa elämästä 1950- ja 60- luvun Helsingin Töölössä. Elämä ensin korttelipihoilla ja myöhemmin yhä laajemmissa ympyröissä sujui melko vapaasti vanhempien puuttumatta siihen. Jotkut sanoivat etteivät ne välittäneet mutta ei se niin ollut. Vapaammin sai olla kuin ei kaikkea kertonut kotona. Siihen aikaan eivät kännykät vielä rajoittaneet ja kahlinneet elämää. Kirja kertoo kaverusten kasvamisesta yhdessä elämään ja siitä miten elämä myöhemmin veti heitä eri suuntiin.

    Kirja on nostalgiatäytteinen ja elävä kuvaus teinien ja nuorten miesten toilailuista ja puuhista, viiden- kuudenkymmenen vuoden takaisesta Helsingistä ja menneestä maailmasta. Mielenkiintoinen aikamatka silloiseen Helsinkiin, sisältäen sympaattista stadinostalgiaa ja antaen samalla omakohtaisen muistelemisen ja ajattelemisen aihetta kaikille.

    Kirjan kieli on puhekieltä, jossa on jonkin verran slangisanoja. Kirjassa on mukana slangisanasto.

     

    ISBN 9789916403174
    ISBN 978-9916-4-0317-4
    Koko ja laajuus: A5, 243 s.
    Julkaisuajankohta: 7/2021

Omtaler

Ingen kundeanmeldelser enda.

Skriv en omtale

Kaverini Hande

Kaverini Hande

Erkki Strang

Kunder som kjøpte dette produktet kjøpte også:

30 andre produkter i samme kategori: