KIINA (Traveller´s history) View larger

KIINA (Traveller´s history)

4. painos

New product

Stephen G. Haw

More details

45.78 EUR tax incl.

    Kiina on yhä maailman itseriittoisimpia ja siksi tutkimattomimpia maita, varsinkin kun otetaan huomioon Kiinan mittasuhteet. Kiina on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi laajin ja väestöltään suurin maa: siellä asuu noin viidennes maailman koko väestöstä. Toiseksi kiinan  kieli muodostaa lähes ylitsepääsemättömän esteen lähestyä Kiinaa ja kiinalaisia aidosti. Kolmanneksi Kiinan historia ja kulttuuri kaikessa rikkaudessaan, moninaisuudessaan ja vastakohtaisuuksissaan on synnyttänyt ulkomaalaisissa paitsi ihailua niin myös shokeeraavaa pelkoa. Kiinaa on enemmänkin haluttu tutkia ulkopuolisista lähtökohdista kuin kiinalaisista lähtökohdista.


    Traveller´s history: Kiina on selkeä, asiantunteva ja kokonaisvaltainen esitys Kiinan historiasta aina esihistorian ajoilta nykyaikaan saakka. Teoksen kirjoittaja Stephen G. Haw on onnistunut lähestymään Kiinan ja kiinalaisten vaiheita laajasta näkökulmasta, jossa kulttuuri, politiikka sekä maantieteelliset ja väestölliset erot maan sisällä nivoutuvat luontevaksi kokonaisuudeksi. Monet Kiinaan ja kiinalaisiin liitetyt käsitykset muuttuvat Hawin tekstin myötä lukijalle hämmennyksestä ymmärrykseksi, ja kirjoittajan oivaltava kerrontatyyli tarjoaa lukijalle näköalapaikan tämän uskomattoman monisyisen valtion menneisyyteen ja tulevaisuuteen, valtion, joka on aina ajankohtainen.

    .

    EAN: 9789949663538
    ISBN: 978-9949-663-53-8
    Koko ja laajuus: 128x197 mm, (sid.), 360 s.
    Julkaisuajankohta: 2/2022
    Kustantaja: United Press
    Kirjastoluokka:

Omtaler

Ingen kundeanmeldelser enda.

Skriv en omtale

KIINA (Traveller´s history)

KIINA (Traveller´s history)

Stephen G. Haw

19 andre produkter i samme kategori:

Bestselgere